Lähti lapazista

Copacabanalla ahtauduimme bussiin, joka oli vaihteeksi täynnä paikallisia, siihen mennessä käyttämiämme busseja kun olivat kansoittaneet lähinnä muut turistit. Matka taittui joutuisasti lukuun ottamatta pientä salmea, jonka ylitys tapahtui veneellä. Bussi puolestaan tuli perässä pienellä lautalla, joka näytti voivan upota hetkellä millä hyvänsä. Tästäkään ylimääräisestä kulusta kukaan ei tietenkään ollut maininnut mitään etukäteen, mutta toisaalta hinta oli vain 2 bolivianoa per nokka, ja maisemat hyvinkin näiden pennosten arvoisia.

2015-02-09 10.42.28

Olimme etukäteen löytäneet netistä hostellin, jolla oli oma panimo ja joka tarjosi vierailleen ilmaisen oluen joka ilta. Sinnehän se oli mentävä. Ei liene yllätys, että täällä tapasimme myös reissumme toiset suomalaiset, joiden kanssa jälleen oluen ääressä vaihdoimme reissuvinkkejä. Hekin kun olivat tulossa siitä suunnasta johon me olimme menossa ja toisin päin.

2015-02-09 14.36.27

“If you find me lost or drunk, please, return me to the follow address”

WP_20150210_004

La Paz oli sinänsä kauniilla paikalla vuorten ympäröimänä, mutta meidän makuumme siellä oli liikaa autoa, ihmistä ja ilmansaastetta, joten visiittimme jäi pariin päivään.

WP_20150211_001

Noitien katu

2015-02-11 15.46.26

Lago Titicaca

Cuscosta matkasimme yöbussilla Titicaca-järven rannalle Punoon. Tiesimme, että Punossa olisi karnevaalit alkamaisillaan, joten olimme tehneet etukäteen hostellivarauksen booking.com:n kautta. Väsyneinä huonosti nukutun yön jäljiltä pakkasimme itsemme ja rinkkamme taksiin ja päräytimme hostellille. Siellä meille selvisi, ettei hostellin omistajalla ollut salasanaa omalle booking.com-tililleen, eikä meillä näin ollen ollutkaan varausta, ja koko kaupungin hostellit olivat täyteen buukattuja.

Niinpä lähdimme infernaalisesta väsymyksestä huolimatta kävelemään rantaan, ajatuksena tehdä hit-and-run –tyyppinen reissu Punon edustalla kelluville Uro-intiaanien kaislasta valmistamille saarille, ja jatkaa vielä samana päivänä matkaa Bolivian puolelle Copacabanaan.

Rannasta ostimmekin yhdistetyn kierroksen kelluville saarille sekä hieman kauempana sijaitsevalle Taquilen saarelle. Saimme lyhyen oppitunnin kaislasaarten rakentamisesta sekä maistaa kaislan tyviosaa, joka olikin ihan mukavan makuista. Muuten saaret olivat kuitenkin lähinnä turistirysä, joilla kaupitellaan matkamuistorihkamaa. Tämä rihkama on kuitenkin Uros-kansan ainoa tulonlähde, joten ostimme mekin oikein nätit käsintehdyt riipukset, n. 1,50 € kappale. Pääsimme myös matkustamaan kaislaveneellä.

Demonstraatio kelluvan kaislasaaren valmistuksesta

Demonstraatio kelluvan kaislasaaren valmistuksesta

Kaislapaatti

Kaislapaatti

Matka Taquilelle kesti parisen tuntia, ja meidän osalta se kului kovasta aallokosta huolimatta lähinnä nukkuessa. Itse saari oli ”ihan kiva” jylhine maisemineen, mutta ei mitään mitä ei olisi voinut jättää kokemattakin. Lounaaksi syömämme taimen oli kuitenkin hyvää.

Taquile

Taquile

Paluumatkakin sujui varsin uneliaissa tunnelmissa, ja lopulta palasimme Punoon reippaasti kuuden jälkeen illalla, toista tuntia myöhässä aikataulusta. Kävelimme takaisin hostellille, jonne olimme jättäneet rinkat säilytykseen, ja lähdimme kiireesti metsästämään taksia, jolla pääsisimme takaisin bussiasemalle. Karnevaalihulina oli kuitenkin jo täydessä käynnissä, eikä taksia meinannut saada millään. Lopulta yksi tuctuc pysähtyi kohdallemme, ja muutaman minuutin kuluttua olimmekin jo bussiasemalla. Tässä vaiheessa ilta oli kuitenkin jo pitkällä, eikä Copacabanaan enää mennyt ainuttakaan bussia. Siinä vaiheessa harmitti, ettemme ottaneet vain lyhyttä reissua Uros-saarille, jolloin olisimme ehtineet jo puolilta päivin takaisin.

Tapasimme bussiasemalla kuitenkin jonkin matkatoimiston edustajan, joka lupasi hommata meille yöpaikan Punosta, mutta halusi luonnollisesti myydä meille myös bussiliput seuraavaksi päiväksi Copacabanaan. Pitkin hampain maksoimme hieman ylimääräistä bussilipuista, sekä järkyttävän paljon hotellista, joka oli varsinainen läävä. Jälleen jälkiviisaina tuumasimme, että olisimme luultavasti nukkuneet paremmin (ja huomattavasti halvemmalla) bussiaseman lattialla.

Seuraavana aamuna lähdimme kukonlaulun aikaan jälleen bussiasemalle, josta matka jatkui vuotavakattoisella bussilla Copacabanaan. Matkan aikana meille pakkomyytiin Bolivian maahantulopaperit, joita olisi saanut ilmaiseksi rajalta ja jonkinlainen ”pääsymaksu” Copacabanan kaupunkiin. Näissä oli kusetuksen makua. Kun lastaaja vielä heitti toisen rinkoistamme pehmusteet edellä kuralätäkköön, meille ei jäänyt kovinkaan ruusuisia muistoja Titicaca Bolivia –yhtiöstä.

Ei siis auttanut muu kuin vetää reissumme ensimmäisen kuuman päivän kunniaksi sadetakki niskaan suojaamaan vaatteita kuralta ja lähteä etsimään hostellia. Sellainen löytyikin, mutta toimivaa pankkiautomaattia ei löytynyt koko kaupungista. Näin ollen meidän oli pakko vaihtaa hieman vararahastoamme bolivianoiksi varsinaisella riistokurssilla. Kun seuraava aamu vielä valkeni sateisena ja pilvisenä, oli helppo päätös jättää Copacabanan vierailu lyhyeksi ja suunnata La Paziin. Tämä jäi ehkä hiukan harmittamaan, koska Copacabanalta järjestetään veneretkiä Isla del Solin saarelle, joka on paitsi legendan mukaan ensimmäisen Inkan synnyinpaikka että myös kuulemamme mukaan todella kaunis paikka. Myös Copacabanalla olisimme voineet hyvinkin viihtyä pidempään ilman yllämainittuja vastoinkäymisiä (lue: jos olisimme saaneet rahaa), sillä se oli varsin viihtyisän oloinen pikkukaupunki.

Rannassa oli värikkäitä veneitä

Rannassa oli värikkäitä veneitä

...ja taloja.

…ja taloja.

Muusta ei niin väliä, kunhan julkisivu on kunnossa. :)

Muusta ei niin väliä, kunhan julkisivu on kunnossa. 🙂