Lähti lapazista

Copacabanalla ahtauduimme bussiin, joka oli vaihteeksi täynnä paikallisia, siihen mennessä käyttämiämme busseja kun olivat kansoittaneet lähinnä muut turistit. Matka taittui joutuisasti lukuun ottamatta pientä salmea, jonka ylitys tapahtui veneellä. Bussi puolestaan tuli perässä pienellä lautalla, joka näytti voivan upota hetkellä millä hyvänsä. Tästäkään ylimääräisestä kulusta kukaan ei tietenkään ollut maininnut mitään etukäteen, mutta toisaalta hinta oli vain 2 bolivianoa per nokka, ja maisemat hyvinkin näiden pennosten arvoisia.

2015-02-09 10.42.28

Olimme etukäteen löytäneet netistä hostellin, jolla oli oma panimo ja joka tarjosi vierailleen ilmaisen oluen joka ilta. Sinnehän se oli mentävä. Ei liene yllätys, että täällä tapasimme myös reissumme toiset suomalaiset, joiden kanssa jälleen oluen ääressä vaihdoimme reissuvinkkejä. Hekin kun olivat tulossa siitä suunnasta johon me olimme menossa ja toisin päin.

2015-02-09 14.36.27

”If you find me lost or drunk, please, return me to the follow address”

WP_20150210_004

La Paz oli sinänsä kauniilla paikalla vuorten ympäröimänä, mutta meidän makuumme siellä oli liikaa autoa, ihmistä ja ilmansaastetta, joten visiittimme jäi pariin päivään.

WP_20150211_001

Noitien katu

2015-02-11 15.46.26

Lago Titicaca

Cuscosta matkasimme yöbussilla Titicaca-järven rannalle Punoon. Tiesimme, että Punossa olisi karnevaalit alkamaisillaan, joten olimme tehneet etukäteen hostellivarauksen booking.com:n kautta. Väsyneinä huonosti nukutun yön jäljiltä pakkasimme itsemme ja rinkkamme taksiin ja päräytimme hostellille. Siellä meille selvisi, ettei hostellin omistajalla ollut salasanaa omalle booking.com-tililleen, eikä meillä näin ollen ollutkaan varausta, ja koko kaupungin hostellit olivat täyteen buukattuja.

Niinpä lähdimme infernaalisesta väsymyksestä huolimatta kävelemään rantaan, ajatuksena tehdä hit-and-run –tyyppinen reissu Punon edustalla kelluville Uro-intiaanien kaislasta valmistamille saarille, ja jatkaa vielä samana päivänä matkaa Bolivian puolelle Copacabanaan.

Rannasta ostimmekin yhdistetyn kierroksen kelluville saarille sekä hieman kauempana sijaitsevalle Taquilen saarelle. Saimme lyhyen oppitunnin kaislasaarten rakentamisesta sekä maistaa kaislan tyviosaa, joka olikin ihan mukavan makuista. Muuten saaret olivat kuitenkin lähinnä turistirysä, joilla kaupitellaan matkamuistorihkamaa. Tämä rihkama on kuitenkin Uros-kansan ainoa tulonlähde, joten ostimme mekin oikein nätit käsintehdyt riipukset, n. 1,50 € kappale. Pääsimme myös matkustamaan kaislaveneellä.

Demonstraatio kelluvan kaislasaaren valmistuksesta

Demonstraatio kelluvan kaislasaaren valmistuksesta

Kaislapaatti

Kaislapaatti

Matka Taquilelle kesti parisen tuntia, ja meidän osalta se kului kovasta aallokosta huolimatta lähinnä nukkuessa. Itse saari oli ”ihan kiva” jylhine maisemineen, mutta ei mitään mitä ei olisi voinut jättää kokemattakin. Lounaaksi syömämme taimen oli kuitenkin hyvää.

Taquile

Taquile

Paluumatkakin sujui varsin uneliaissa tunnelmissa, ja lopulta palasimme Punoon reippaasti kuuden jälkeen illalla, toista tuntia myöhässä aikataulusta. Kävelimme takaisin hostellille, jonne olimme jättäneet rinkat säilytykseen, ja lähdimme kiireesti metsästämään taksia, jolla pääsisimme takaisin bussiasemalle. Karnevaalihulina oli kuitenkin jo täydessä käynnissä, eikä taksia meinannut saada millään. Lopulta yksi tuctuc pysähtyi kohdallemme, ja muutaman minuutin kuluttua olimmekin jo bussiasemalla. Tässä vaiheessa ilta oli kuitenkin jo pitkällä, eikä Copacabanaan enää mennyt ainuttakaan bussia. Siinä vaiheessa harmitti, ettemme ottaneet vain lyhyttä reissua Uros-saarille, jolloin olisimme ehtineet jo puolilta päivin takaisin.

Tapasimme bussiasemalla kuitenkin jonkin matkatoimiston edustajan, joka lupasi hommata meille yöpaikan Punosta, mutta halusi luonnollisesti myydä meille myös bussiliput seuraavaksi päiväksi Copacabanaan. Pitkin hampain maksoimme hieman ylimääräistä bussilipuista, sekä järkyttävän paljon hotellista, joka oli varsinainen läävä. Jälleen jälkiviisaina tuumasimme, että olisimme luultavasti nukkuneet paremmin (ja huomattavasti halvemmalla) bussiaseman lattialla.

Seuraavana aamuna lähdimme kukonlaulun aikaan jälleen bussiasemalle, josta matka jatkui vuotavakattoisella bussilla Copacabanaan. Matkan aikana meille pakkomyytiin Bolivian maahantulopaperit, joita olisi saanut ilmaiseksi rajalta ja jonkinlainen ”pääsymaksu” Copacabanan kaupunkiin. Näissä oli kusetuksen makua. Kun lastaaja vielä heitti toisen rinkoistamme pehmusteet edellä kuralätäkköön, meille ei jäänyt kovinkaan ruusuisia muistoja Titicaca Bolivia –yhtiöstä.

Ei siis auttanut muu kuin vetää reissumme ensimmäisen kuuman päivän kunniaksi sadetakki niskaan suojaamaan vaatteita kuralta ja lähteä etsimään hostellia. Sellainen löytyikin, mutta toimivaa pankkiautomaattia ei löytynyt koko kaupungista. Näin ollen meidän oli pakko vaihtaa hieman vararahastoamme bolivianoiksi varsinaisella riistokurssilla. Kun seuraava aamu vielä valkeni sateisena ja pilvisenä, oli helppo päätös jättää Copacabanan vierailu lyhyeksi ja suunnata La Paziin. Tämä jäi ehkä hiukan harmittamaan, koska Copacabanalta järjestetään veneretkiä Isla del Solin saarelle, joka on paitsi legendan mukaan ensimmäisen Inkan synnyinpaikka että myös kuulemamme mukaan todella kaunis paikka. Myös Copacabanalla olisimme voineet hyvinkin viihtyä pidempään ilman yllämainittuja vastoinkäymisiä (lue: jos olisimme saaneet rahaa), sillä se oli varsin viihtyisän oloinen pikkukaupunki.

Rannassa oli värikkäitä veneitä

Rannassa oli värikkäitä veneitä

...ja taloja.

…ja taloja.

Muusta ei niin väliä, kunhan julkisivu on kunnossa. :)

Muusta ei niin väliä, kunhan julkisivu on kunnossa. 🙂

Inca Trail & Machu Picchu

Yksi reissumme ehdottomista must see –kohteista oli tietysti Machu Picchu, jonne suuntasimme perinteisillä lihasvoimakäyttöisillä kaksivetomoottoreilla muinaista inkapolkua pitkin. (Välillä piti kyllä ottaa nelivetokin käyttöön jyrkimmissä kohdissa.)

Alun perin ajatuksenamme oli ottaa mukaan vain pienet päiväreput, mutta Cuscossa viettämämme ajan perusteella tulimme siihen tulokseen, ettei päivärepuistamme olisi vaellusvarusteiksi. Niinpä pakkasimme vaellukselle tarvittavat varusteet toiseen rinkkaan ja tarpeettomat tavarat toiseen rinkkaan, jonka jätimme hostellillemme säilytykseen. Kannoimme rinkkaa vuorotellen, toisen kantaessa vesipulloja (joille ostimme hienot kantosysteemit Cuscosta) ja hyvin kevyellä snacks- ja sadetakkivarustuksella pakattua päiväreppua.

IMG_0636

Vaelluksen ensimmäisenä päivänä heräsimme aikaisin aamulla Cuscosta, keräsimme muut urhoolliset kasaan ja siirryimme bussilla Ollantaytamboon, jossa kantajat liittyivät seuraamme. Ollantaytambosta jatkoimme bussilla vielä hieman eteenpäin varsinaisen inkapolun alkuun. Polun alusta haimme leimat passeihimme ja lähdimme ensimmäisen päivän totutteluosuudelle. Ensimmäisen parin tunnin vaelluksen jälkeen söimme lounasta ja jatkoimme vielä kolme tuntia ensimmäiselle yöpaikalle.

Toisena päivänä kiipesimme suomalaisen sisun ja paikallisten yrttien voimalla liki 1500 m ylöspäin Dead Woman’s Passille (4215 m). Kiipeäminen rinkan kanssa tässä korkeudessa oli melko hengästyttävää, mutta ehkä vielä rankempaa oli laskeutua alaspäin pitkin kiviröykkiöitä, joita portaiksikin kutsutaan. Varsinkin kolmantena päivänä laskeutuminen alkoi tuntua niin polvissa, reisissä kuin pohkeissakin. Kolmannen päivän vaellus olikin pisin noin 15 km:n osuudella, ja päivän loppupuolella Camino Inca alkoikin muistuttaa lähinnä Via Dolorosaa. Lopulta kuitenkin saavuimme viimeiselle leiripaikalle.

Viimeisenä aamuna heräsimme jo aamu kolmen aikoihin ehtiäksemme varata hyvät paikat vaelluksen viimeistä osuutta edeltävältä check pointilta ja ehtiäksemme näin ollen Aurinkoportille näkemään auringon ensisäteiden lankeavan Machu Picchulle. Check point aukesi vasta 5:30, ja jouduimme näin ollen jonottamaan yli puolitoista tuntia kylmässä yössä. Kaiken lisäksi tämä oli täysin turhaa, sillä ehtiessämme portille sää oli sumuinen eikä Machu Picchua erottanut ollenkaan. Odottelimme yli puoli tuntia sään selkenemistä, mutta pientä vilahdusta lukuun ottamatta tämäkin oli turhaa. Ehdittyämme perille sää oli kuitenkin aurinkoinen ja ehkä jopa liiankin kuuma. Kolmen päivän vaelluksen jälkeen olimme kuitenkin sen verran puhki, että opastetun kierroksen jälkeen istuimme zombeina mutustamassa mandariinia, emmekä juuri jaksaneet tutkia paikkoja omatoimisesti. Hieno paikka silti.

Machu Picchu

Machu Picchu

Machu Picchu

Uupuneet mutta onnelliset vaeltajat

Machu Picchulta laskeuduimme bussilla läheiseen Aguas Calientesin kylään, jossa söimme myöhäisen lounaan muun ryhmämme kanssa. Tämän jälkeen suuntasimme kiireesti kylän nimikkopaikalle, kuumiin lähteisiin. Vähitellen paikalle valui muukin ryhmämme, kunnes olimme yhtä henkeä lukuun ottamatta jälleen koko porukka kasassa kuumassa altaassa. Ja kyllä se ihanalta kipeissä lihaksissa tuntuikin!

Aguas calientes en Aguas calientes

Aguas calientes en Aguas calientes

Palasimme iltajunalla Ollantaytamboon, josta matkanjärjestäjän järjestämällä bussikuljetuksella matka jatkui takaisin Cuscoon. Ollantaytambossa ilo meinasi jälleen muuttua itkuksi, kun samaan bussiin tuli meidän ryhmämme lisäksi kolme ihmistä jostain muusta ryhmästä. Ongelma oli, että bussissa ei ollut riittävästi tilaa kaikille. Istuimme rättiväsyneinä keskellä yötä tunnin verran bussissa kuskin pyöritellessä käsiään pihalla. Lopulta hän sai kuitenkin puhuttua yhdelle hengelle kyydin ilmeisesti jostain toisesta bussista. Vihdoin matka pääsi jatkumaan, ja tunnelma oli katossa. Noin 150 metrin päässä kuski kuitenkin törmäsi kanttariin, ja matka keskeytyi jälleen. Odotimme henkeä pidätellen bussissa kuskin tarkastaessa vauriota. Selvisimme onneksi säikähdyksellä, ja matka pääsi jatkumaan. Tunnelma oli kuitenkin kuollut, ja loppumatka sujui lähinnä väsyneen hiljaisuuden vallitessa. Pääsimme kuitenkin lopulta onnellisesti perille Cuscoon ja puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan.

Paluu Cuscoon

Kaupunki jossa on kaikkea – paitsi suklaata

Vietimme Cuscossa reilun viikon ennen neljän päivän Inca Trail –vaellusta Machu Picchulle, sekä pari päivää vaellukselta toipuessa. Koko tämän ajan otimme aika rauhallisesti kaupungin elämänmenoa fiilistellen. Vain yhtenä päivänä teimme kierroksen Sacred Valleyssä katsellen lähialueen vähemmän tunnettuja inkaraunioita.

Yhdeksi suosikkikohteistamme muodostui Mercado San Pedro, paikallinen markkinapaikka, josta sai kaikkea

...turistikrääsästä...

…turistikrääsästä…

...tekstiileihin...

…tekstiileihin…

...vihanneksiin...

…vihanneksiin…

...leipiin...

…leipiin…

...juustoihin...

…juustoihin…

...härän turpiin...

…härän turpiin…

...ja neljän solen (hiukan reilun euron) lounaisiin.

…ja neljän solen (hiukan reilun euron) lounaisiin.

Ja kyllä – otsikosta huolimatta – sieltä sai myös suklaata. Mutta millä hinnalla? Yhdestä minikokoisesta suklaalevystä sai pulittaa lähemmäs kolme euroa, eikä mausta ollut mitään takeita. Mutta olihan kannessa sentään hyvän näköinen kuva Machu Picchusta, tai siihen oli lisätty alueen ykköspiristettä, kokalehtiä, joita muuten käyttävät kaikki. Mutta tavallista suklaata ei saa kuin muutamasta turistikaupasta, joissa ne maksavat melkein yhtä paljon kuin paikalliset erikoisuudetkin.

Suklaata.

Suklaata.

Cuscossa elämä oli kuitenkin kohtalaisen edullista, maksoimme 60 solea eli n. 20 euroa yöltä erittäin miellyttävässä Hostel Quipussa, jota voimme lämpimästi suositella kaikille Cuscoon matkaaville. Hintaan kuului vielä aamiainen, ja nimesimme tarjottavat aamiaisleivät lembasiksi, koska vaaleudestaan huolimatta ne pitivät meidät tolpillamme yleensä pitkälle iltapäivään.

Viimeisenä päivänämme Cuscossa törmäsimme vielä reissumme ensimmäisiin suomalaisiin, kolmeen nuoreen mieheen, jotka olivat tulleet samoilta seuduilta, joihin itse olimme suuntaamassa. Pian keskustelimmekin rattoisasti oluiden äärellä itse kunkin osapuolen reissukokemuksista sekä viimeisimpien vessatuotosten koostumuksesta.

Lähtölaukaus

12.1.2015 kiipesimme Helsinki-Vantaalla lentokoneeseen, joka vei meidät Alicanteen. Sen lähistöllä Torreviejassa lepäilimme reilun viikon ennen varsinaisen reissun alkua. Tiistai-iltana 20.1. lähdimme yöbussilla kohti Madrid-Barajasin lentokenttää, josta lensimme Atlantan kautta Limaan, Peruun. Olimme perillä paikallista aikaa puolen yön aikoihin. Tähän mennessä olimme matkustaneet yhtäjaksoisesti reilut puolitoista vuorokautta, joten oikaisimme puutuneet kehomme loppuyöksi lentokentän käytävälle.

WP_20150122_010

Virkistävien kauneusunien jälkeen totesimme, että voisimme yhtä hyvin matkustaa saman tien eteenpäin, koska palaamme kuitenkin Limaan vielä matkan lopulla. Niinpä otimme heti päivän valjettua taksin bussiasemalle, josta onneksemme oli lähdössä heti neljän tunnin kuluttua bussi seuraavaan kohteeseemme Cuscoon. Ehdimme siis käydä hakemassa kaupasta pientä hiukopalaa, mikä olikin hyvä, sillä bussissa tarjotut ateriat (iltapala ja aamiainen) hävisivät kirkkaasti lentokoneaterioille niin kokonsa kuin makunsakin puolesta.

Madeltuamme lähes vuorokauden pitkin mutkaisia vuoristoteitä saavuimme viimein Cuscon bussiasemalle, jonka rohkenemme väittää haisseen vielä pahemmalta kuin omat ruhomme kolmen vuorokauden yhtäjaksoisen matkustamisen jälkeen. Tässä vaiheessa alkoi olla myös havaittavissa pientä matkauupumusta, joten päätimme suunnata ensimmäiseen meille tyrkytettyyn hostelliin. Emme joutuneet tätä kuitenkaan katumaan, sillä saimme hyvältä paikalta erittäin siistin kahden hengen huoneen omalla kylpyhuoneella 60 solella, eli vajaalla 20 eurolla. Kun hintaan kuului vielä aamiainen, päätimme jäädä koko viikoksi, ennen kuin suuntaamme Machu Picchulla kuun viimeisenä päivänä.

Hostal Quipu

Hostal Quipu